Me oltiin viikolla Littoisissa ja mamma lahon päänsä kanssa oli unohtanut, että Otsukalla oli pesupäivä eli se ei ollut kehissä mukana. Mutta hyvä oli, että sinne mentiin!!! Ellei meitä olis ollu, ois voinu tapahtuu vaiks mitä! Se meni näin:

Aino meni mummolan pikku metsikköön ja yht'äkkiä se herkistyi kuunteleen (kerrankin jotain muutakin kuin namipussin rapinaa).

Sit mäkin aloin kuulla jotain dieselmoottorin jytkytystä. Mä kuiskasin Aikun korvaan, että voi olla, että Lassila ettii Kanoja. Ne käy meilläkin Turussa ja pöllii parin viikon välein kaikki, mitä on säästetty siihen vihreeseen astiaan pihalla. Nyt ne on tulossa pölliin mummolan ja naapureitten säilömät jutut, mutta tehdäänpä ratekia ja edetään suunnitelmallisesti.

Tossa alla meillä on ratekiapalaveri. Niin kauan, kun Lassila ettii muitten kanoja, me voidaan suunnitella rauhassa. Me kyllä vaan kuiskitaan vielä, ettei suunnitelma paljastu.

Sovittiin, että kun se tulee hollille, mä lähden ekana, koska mä oon vähän niinku pomo tässä jutussa.

Eiks teitäki pelottais jo tässä vaiheessa? Sitten lähti Aino pylly veivaten.

Siinä me sitten ollaan ja Aikulla menikin pupu puseroon - se alko miettii, missä mami on ja jos vaikka se onkin kana ja joku vie sen. Heitti uukkarin.

...ja lähti mamiiiillle!

Se pahuksen kuorma-auto teki väistöliikkeen ja lähtikin poispäin. Sen verran pelkäs näköjään!  Liian myöhään mä tajusin, että oisin voinu antaa sille varasautolle Kateuslelun mukaan. Sen kanssa juoksin vielä auton perään, muttei se enää kääntynyt. Mä oon niin kade tosta Hassulentolelusta Otsolle!

Me oltiin niin ylpeitä saavutuksesta, että sit vaan riehuttiin pihalla! Tossa alakuvassa mä oon aika helpottunu!

Ja Aikku puolestaan tässä:

Kun tilanne lopulta oli ohi, me rauhotuttiin tarkisteleen muuta tilannetta pihalla. Oli siellä kaikenlaista epämäärästä, mutta tolla taustalla me oltiin jo ihan kuul.

Seuraavalla kerralla, jos tollanen vaaranpaikka tulee, saa kyllä Otsukka tulla mun tueks. Ainolla välähtää mamma mieleen aina ihan väärällä hetkellä! Niin ollaan ratekiaa luomassa, mutta tosipaikan tullen; pöh!

Ekaks onnittelut mun kanssakasvattajalle synttärin johdosta. Onnea, Elina-tätsy.  Mä en olis mä ilman Sua!

Sitten muihin päivänpolttaviin uutisiin. Pressavaaleihin ei tarvii ottaa kantaa, koska mamman mamma julisti jo, että papparasta tulee seuraava pressa. Mun äänen se saisi, jos se ekaks olis ehdolla ja tokaks, jos olisin jo 18 v. eli äänestysikäinen!

Tällä viikolla oltiin pariinkin otteeseen Littoisissa.

Tämä oli tämän viikon tarina; tällä kertaa en päässyt vaikuttaan tekstitykseen. Mammaaa!

Mä joteskin tykkään tosta meidän pikkuriiviöstä Ainosta. Ei sille voi mitään, vaiks kuin haluttais piestä se maanrakoon, se osaa kattoo niin kiltisti ja väläyttää niitä silmiään niin, että siellä aina vilahtaa sitä valkoista. Vaiks mä muljuttaisin silmiäni miten, ei sieltä mitään valkosta näy - ruskeeta vaan.

Tässäkin mä yritän puolustaa yhtä viimisistä linnoituksistani eli kompostia ja kottikärryjä, mutta eikös tämä Pikkujämsä tee kaikkensa murtaakseen rintaman!

Jää mulle sitten vielä Vaja. Vajassa on talvella hiiriä ja sinne eivät mimmit tuu hääräämään - se on mun pisnes.

Kuten näkyy, osaan mä pistää hanttiinkin kaiken maailman satunnaisille hiirenmetsästäjille! Mä oon sentään mies!

Nyt se mun tytsykkä on trimmattu ja maailman kaunein mun silmissäni (kattokaa esittely, siellä on kuva meistä). Perjantaina musta tulee kans ylikomee ja sitä ja uutta kuvaa ootellessa nähdään ja kuullaan pian!

Likat on tyhmii. Ainakin toi meidän mammanlikka Aino. Tänään noustiin tosi aikaisin, syötiin ja lähettiin lenkille. Sato räntää ja tuuli aika kovin lounaasta. Lounas tässä tapauksessa ei oo mitään syötävää, vaan ilmansuunta. Kuuntelen sen verran tota Vorecaa, että tajuun näitä sääjuttuja.

Heti, kun päästiin portista ulos, Aino löi tassut sohjoon pystyyn ja kieltäytyi jatkamasta matkaa. Mamsku veti sitä nahkoineen perässä jonkun matkaa, mutta sitte poltti päreeensä ja toi Ainon kotiin. Me tehtiin sitten semmonen lenkki niinku miehelle sopii (mä oon siis se mies). Aikkuparka pelkää, että tassut ja masukarvat kastuu.

Se on mamman pilaama yksilö, vaiks mami ei sitä myönnäkään. Ei tommonen pärjäis missään luolilla tai muualla oikeissa töissä. Heti se vaan sanois, että annetaan sen ketun olla rauhassa ja mennään johonkin syömään eväitä.

Se osaa katsoakin niin surkeena, että kaikki vaan säälii sitä.

Mä laitan tohon alle kuvan, joka on melkein päivälleen vuoden vanha. Silloin ei ollu sohjosta puhettakaan!

Kaikkihan tuntevat Janssonin kiusauksen, mutta tuntevatko kaikki kinkkukiusauksen? Mä ja Aino ainaskin tunnetaan, ollaan kärsitty monta päivää ja oltu kiusauksessa. Syödä nimittäin kinkkuu. Kun se ihanuus jouluaattona otettiin uunista, me luultiin, että se on meille. Sitten mami kuulutti kovaan ääneen, että tätä ei sitten anneta koirille. Snirf  :´(

Mutta tilanne kirkastu hetkeks aika lohduttavaks, kun Eeva-mamma tuli ovesta ja hänellä oli nakkipaketti mukana. Se oli meidän joululahjaks tarkotettu ja Eeva-mamma sai heti antaa siitä meille yhden puoliks! Ihanaa ja olo oli heti kevyempi. Taidettiin me saada toisetkin puolikkaat sitten myöhemmin. Ihmiset veteli sitä joulukinkkuu ja vaan kiusas meitä. Sitten tuli joulupäivä ja se tais olla papi, joka anto meille iihan pienet, pienet palaset sitä meidän kiusaajaa. Voi, että jotain niin hyvää voi olla!

Sillon mami hokas jotain ja naureskeli vaan. Iltapäivällä se leikkas kinkkuu ihan pieniks paloiks ja Aino joutu olkkarin häkkiin venaamaan. Hehe, naureskelin mielessäni - siitäs saa - tontut on nähny, miten se pieksee minua poloista! Mamsku otti ne hajupurkit eteen ja mä erotin heti, kummassa oli sitä oudon hajuista ainetta. Tönäsin kuonolla sitä ja sain kinkkuu palkaks. Tätä me tehtiin monta kertaa. Sit oli kuitenkin Aikun vuoro ja sekin pahus hoksas heti, mitä kuuluu tehdä. Se vielä meni oikein maahan se oikeen purkin kohdalle. Kyllä mua harmitti siellä häkissä sitä katellessani. Seuraavana päivänä tää toistu, mutta niitä purkkeja olikin kolme. Noo, jos osaa kahdesta sen oikeen erottaa, niin kai sitten kolmestakin. Ne kaks oli nimittäin tyhjiä eikä haissu muuta kuin mamman rasvasilta sormilta. Se oli kivaa ja me saatiin kuin saatiinkin sitä kinkkuu. Me sitten vaikka kävellään etutassuillamme, jos palkka on tota luokkaa - ihan vaan tiedoks porukoille.

Muuten joulu meni levätessä ja tuulen pauhua kuunnellessa. Mä en pelännyt yhtään, mut kävin kyllä vaan asioilla ulkona ja kipasin sitten sisään.  Aino pelkäs, mutta kyllä sekin pihalla kävi. Onneks se kauhee smyrsky on ohi kuitenkin.

Tänään oli taas vuorostaan nätti päivä ja mami teki mun kanssa pitkän lenkin. Ja Ainon kans vaan lyhyen. Huomenna kyllä on varmaan toisin päin ellei me mennä juokseen Otso-serkun kanssa Littoisiin. Ois kyllä jo aika nähdä se ja kuulla, onk sekin ollut kiusauksessa.

Tähän loppuun vielä yks kuva, kun me odotetaan "kotiintulonamia". Semmosen saa, kun tulee ulkoa ja jää jumittaan tohon rappusille. Huuono tapa, sano mamma, mutku, mutku, me niin tykätään siitä. Kuten näkyy, meidän ois aika poiketa trimmattavaks. Aikulla on on tukka ihan pystyssä ja se on hassun näkönen.

No nyt alkaa tulla meininkiä touhuihin. Sen sijaan, että mami & papi olis rynnistelleet jossain kaupoissa ja iltapäivän ahertaneet keittiössä, meidän yhteinen reppu haettiin esiin. Sinne meni pari nakkia, Wilhelmiä ja juotavaa. Ja muuta ei mainittavan arvoista kamaa.

Sitten pissille ja eiku autoon. Mamin kaasujalka oli ortningissa, ihme kyllä ja aika pian oltiin satulammella. Aurinko vasta oli nousemassa.

Alkoi taas ankara "nuotion sytytys". Papi touhusi omiaan ja me kuljettiin lammen ympärillä. Meinasin mennä yksin ympäri lammen, mutta ihan vastarannalla meni pupu puseroon, koska jää murtui tassuleiden alla heti. Ois ollu hianoo kipaista siitä suoraan yli.

Saatiin yhdet kylmät papilta, koska kotona ei oltu saatu yhtään mitään. Noi livarit on päällä siks, ettei meitä joku luule pupuiksi. Älytön ajatus, mutta riskejä ei oteta.

Tässä kuvassa mun livarit tais viedä valon, mutta kyllä siinä näkyy, että olen aika komee. Eiks näykin?

Lopuks mami kinus papilta, että ottais yhen kuvan Ainosta ja mamista. Se on tässä - nauttikaa!

Kiva retki oli ja oltiin aika poikki, kun kotiin päästiin. Ihquu, että keskellä remppaa viitsivät lähtee meidän kaa. Syy kyllä varmaan oli, että oltiin melko sietämättömiä täällä. Ylienergiaa, kuten ihmiset sanoo.

Tänä aamuna mammalla oli ns. kirkas heti tai hetkellinen älykkyyskohtaus, ihan miten vaan. Mä aloin aavistella tällasta, kun se päästi meidät vaan pihapisulle ja leikkas kinkkua palasis meidän koulutuspussukkaan, jonka se sito sitten lonkalleen. Olin aika täpinöissäni ja Aino meinas mennä iha sekasi! Se haisto sen kinkun ja tiesi, että nyt, nyt alkaa tapahtuu.

Kauhee pettymys seuras, kun meidät hyppyytettiin autoon (Aikku mitään hyppää, mamman kultupulu nostetaan sinne - ja sekö parson, kysyn vaan). Ajeltiin ja mami kävi kaupassa, sitten taas ajeltiin ja kun oltiin jo lupaavasti auton nokka kohti metsämaita, taas topattiin ja mami kävi ostaas pölypusseja siihen vehkeeseen, jota me muuteski vihataan! Onks mitään järkee tollasessa?

Matka kuitenki jatku ja taisin ottaa torkutkin siinä, kun luulin, että ajellaan vaan seuraavaan kauppaan. Yht'äkkiä me oltiin siellä! Satulammen metsätiellä! Juku, kun ihan vattasta väänsi, kun tajusin. Etenkin kun en ollut pihalle tehnyt niitä juttuja...

Ekaks me vaan haisteltiin ja varmistettiin, että kaikki on hyvin. Ei näkynyt metsästäjii, ei ilveksii eikä mitään muutakaan hälyttävää.

Aikku otti vauhtii ja kun me oltiin kerätty virtaa tässä jo parikin viikkoo, me purettiin meidän ylipaine ekaks tappelemalla oikein pitkän kaavan mukaan. Se helpottaa oloa aina kummasti.

Tossa ylhäällä me irvistellään. Mun mielestä mä oon aika vakuuttavan näkönen. Ite pelkäisin, jos joku kalistelis mulle hampuleita tollee.

Sitten vaan juoksuks, lammelle ja laavulle! Ainosta on tullut tosi nopee, sen kanssa saa olla aika tarkkana, ettei ala ohitteleen Salama-Waldoo.

Määränpäässä syötiin eväitä ja mami istuskeli ja katteli meidän touhui. Kun se ite söi voikkarii, mä vahdin ympäristöö. Niinku aina. Kotonakin, kun porukat istuu pöytään, olen tosi tarkkana, et ne saa syödä rauhassa ja mieluusti silloin haukunkin. Meidän ihmiset tykkää siitä. Luulisin.

Kun tultiin kotiin, siellä olikin ylläri! Mun.. eiku meidän keittiön lattia oli valmis, nyt voidaan kuratassutella ja sutata ruuan kanssa niinku ennenkin!

Mun nimen pitäis oikeesti olla Reiska. Remontti-Reiska. Mä olen ollut korvaamaton apu pappalle keittiöremontissa. Viime viikollakin mä olin kymppinä, kun uuden tiskipöydän alle laitettiin jotain putkii ja letkui. Papi ei onneks hermostunut yhtään, mut sitten mami otti meidät molemmat piiitkälle lenkille. Olin kummiski antanut niin hyvät ohjeet, että homma oli valmis, kun me tultiin takasi. Papi osaa, kun sitä ohjaa vähän. Tossa kuvassa mä katon, mitä hommasta oikein tulee.

Muuten on ollut vähän tylsää, kun kaikki hääräilevät jotain eikä me oo oltu metsässäkään miesmuistiin. Siitä hyvästä me ollaan saatu kaikkii muita virikkeitä. Niiku tää, jossa taas Ainon piti olla parempi. Mua alko ujostuttaa ja vaiks ihan hyvin olisin tienny, miten toi toimii, annoin Aikun ensin aloittaa sen touhun. Noitten nappuloitten alla on siis pieniä nameja jemmattuna. Ja jos namista on kyse, niin Ainohan osaa vaiks mitä.

Sit mä päätin vähän vakoilla hommaa ja tulin kurkkimaan, et miten se oikein ne namit sieltä onkii.

Heti, kun olin snaijannu ton jutskan, päätin näyttää Aikulle, miten miehet tän ankaran ajatustehtävän hoitaa kotiin. Se menee näin:

Mun mielestä tosta näkee, miten hyvin mä hallitsen ton virikkeen. Tosin, noita nappuloita olis ollu kiva pureskella - olisin kyllä virittynyt siitäkin.

Nyt tää meidän kaaos alkaa mennä niinku takaspäin, eli seiniä tulee sinne, mis niitä ei viikkoon ollu ja täl viikolla tulee lattia, mistä me Aikun kaa ollaan tosi-ilosii. Saadaan taas syödäkin sivistyneesti, vaikka Aino sitä ei kyllä hallitse, vaikka olis mormoria lattia. Vai mitä se nyt oli taas.

Huomenna mami menee Kix-tädin kans kattoon kaapinovia, lattiaa ja kaakeleita, vaikka tätskä ei taida kaikkea vielä ihan tietääkään. Me jesaataan papii sillä aikaa ja pärjätään kyllä.

Meillä tapahtuu kauheita! Papi on mennyt joteskin sekasin ja rikkoo paikkoja! Ekaks se irrotti keittiöstä kaappeja, sitte se oikee innostu ja irrotti kaikki kaakelit, tapetit ja lopuks vielä lattiapinnankin. Meitä vähän pelottaa, mitä tästä oikein seuraa ja jos tämä tulee vaikuttaan meidän ruokatarjoiluun heikentävästi, olemme valmiita vastarintaan.

Me Aikun kanssa sitten mennään lakkoon ja lakataan tottelemasta. Ai niin, mun pitää kyllä keksii joku toinen konsti, koska semmost lakkoo mami ei mun kohdalla huomaiskaan. Höh. Jos mä lakkaisin hyppimästä sohvalle ja alas? Ei, sekin oli varmaan ihan mamista kivaa. Jos mä lakkaisin vahtimast meidään taloo? Ei, sekään ei käy, naapurit vois loukkaantuu  tollasest. Mitä hitsii mä tekisin? Syömälakkoon mä en mee, se on varma eikä Aikkukaan ois niin solitaarinen. Paras jättää koko lakkoilu.

Aino on ihan maansa myyneen näkönen ja mikä ympäristö! Ja kuten näkyy, lautanen on tyhjä! Huoonolta näyttää.

Tossa se pyörii ympyrää - rassukka - ja etsii ruokakuppia! Ja lattiaa. Me olemme säälittäviä luontokappaleita. Nyt ei auta muuta kuin odotella, josko joku käänne parempaan tulisi. Huoh!

Muuten tänään oli kivaa - mä kävin mamin kaa  lenkillä semmoses paikas, jossa en ollut ikinä ennen ollut. Sain nuuskii ja könytä vaiks mimmosii metsikköhajuja. Mammalla on sellaset maasturit vai mitkä ne on jaloissa ja se kulkee ihan eri tavalla kuin ennen. Paljon paremmin siis. Eilen me juostiin papi, mami, Aikku ja minä. Papi ja mä ollaan kyllä paljon parempii kuin noi naiset, mutta jos ne alkaa reenata salaa, ei näytä hyvältä.

Kaiken huippu oli, että iltapäivällä mami vei mut pihalle niin, et mä olin flexissä. Siellä oli hajupolku, jota mä seurasin ja löysin lopulta lauantaimakkarakätkön. Aino oli tehny samanlaisen keikan aiemmin. Eli sikälikin iltaruuasta taitaa olla turha haaveilla. Ei sitä ainakaan riittävästi tuu, se on varma. Mut se kätkö oli ylivaikee löytää. Ja kiva oli ettii.

Minä, Parsontytsy Aino, olen sairaslomalla. Kaikki alkoi siitä, kun me yks aamu käpyteltii mamin kanssa Vettoriin, joka on ihan tossa meidän kulman takana. Olin ollut vähän paastollakin siinä ja sekös mua kummastutti, kun en saanut matkalla yhtään "nätisti" -namia. Niitä saa yleensä, kun kipittää mamin vasemmalla puolella.

Siellä oli se kiva Sari-lääkäritäti, joka otti mut samantien mukaansa ja mami lähti jotenkin surkeen näköisenä ulos. Eli mun ei auttanut kuin tyytyä kohtalooni. Sitten mulle tuupattiin toupingia suoneen ja alko väsyttää ihan hirveesti. Mutku mä oon terrieri, heräsin aika pian ja jopa oli kumma olo! Huippas, en oikein tunnistanut mis mä oon ja semmosii. Niillä siellä klinikalla on sellasii niinku hotellihuonei, jommosessa mä heräsin. Ja muakos alko laulattaa! Siellä linikalla ei kauan niitä sulosointuja jaksettu kuunnella ja soittivat, että saisin vetää seuraavat aariat ihan kotona. Mami ja papi tulivat ja vaikka ovi respasta sinne hotellin puolelle oli kiinni, tunnistin äänet ja vedin sen korkean C:n, joka saa kaikilta veren hyytymään.

Kotona istuskelin häkissä se järkyttävä tötterö päässä ja mulla oli kamee olo. Nukuin ja porukoitten iloksi vähän lauleskelin. Sitte mulle kerrottiin, että multa on poistettu se paikka, jossa koiravauvat kasvais, jos niitä olis tulollaan. Mulle ei enää tuu siis vaaveja. Hmm, mitä mä teen kaikkien mun ihailijoiden kans? Pitää miettiä.

Sitten mun ruuansulatus alko kränätä enkä saanut millään tehtyy sitä isoo juttuu. Mami ei ees nukkunut viikonlopun öinä, kun vahti ja pelkäs jotain kamalaa. Olin kyllä itte ihan pirtsakka muuten. Maanantaiaamuna sain taas kyydin linikalle ja mut otettiin heti hoitoon, mut ne ei ollu niin rankkoja kuin eka kerralla. Tulin pian taas kotiin ja mulle ruikattiin lääkettä suuhun ja mä söin keittoa.

Meidän ruokavalio on nykyisin kanajauhis-, kalkkunajauhis- tai naudanpaistijauhiskeittoo vihannesten kanssa. Ne on muuten sitten tosihyviä. Waltsu vetelee samaa ruokaa, kun on niin solitaarinen luonne. Sitte mun ruokaan lisätään vielä vi-sipliiniä, joka lisää kakkadisipliiniä mamin mukaan.

Hommat hoituu nykyään ja oottelen saikkarin loppumista, että pääsen lopulta vähän juoksemaan vapaanakin ja tosta tötteröstä eroon. Se on muuten uus sana mun suomenkielen sanavarastooni. Tiedän varsin hyvin, mitä tapahtuu, kun kuulen sanan "tötterö". Niin sitä pieni koira oppii.

Ulkona mulla on jussipaituli päällä, ettei masu likastu. Se on ihan kivaa, kun se paita on aika söpö.

Waldon ois aika saada kunnon pöllytys multa, mutta se saa odottaa ens viikon alkuun. Sit alkaa kyllä tapahtua.

Kiitos kaikille mua hoitaneille, ylikivoille hoitajille ja erikoisesti Sarille, joka oli aina valmis vastaamaan mamin kyselyihin. Se setälääkärikin oli kiva ja vähän hymyilikin mulle, koska taidan olla aika söpö.

On kiva parantua ja aloittaa ravaaminen metsissä ja Waltsun hoitelu. Hokasin muuten heti, että saan erikoispalveluu ja käytän sitä törkeesti hyväkseni. Esimerkiks tosta sohvalta mä en hyppää alas, jos mun palveluskunnasta joku on paikalla. Annan nostaa itteni alas. Jos porukat on poissa, hypin kyllä ylös ja alas. Näin saa nostettuu ihan sivutuotteena palvelutasoa täällä Waltsun ja mun kotona.