Tänään on ollu ihan kauhee tai kauheen ihana päivä. Miten sen ottaa. Mut revittiin viltin alta jo aamuhämärissä ja eiku sieneen. Hah-hah. Ajettiin kilsatolkulla ja saaliilla oltaisiin torimyynnissä saatu ½ desiliitraa pensaa. Juostua tuli kylläkin eli ihan mukava retki. Ja jos joku sanoo, etten oo sienikoira, niin kattoo vaan näitä kuvia!

Mamma sano, että ne on koivunkantosienii. Mä taas sanon, ettei ne oo. Ekaks, kun ne ei kasvaneet koivun kannossa eikä ne ei kantaneet mitään ja tokaks, tää oli kokonainen koivun runko. Tosin vähän huonolla hapella jo. Mun mielestä ne oli siis koivunrunkosienii.

Sit me käytiin trimmaajalla ja mamman pää trimmattiin taas ihan hassun näköseks. Paitsi että oli kyllä jo aikakin, kun sillä oli 7 pvää viikossa  "bäd heör dei" niinku se ittekin totes. Joka aamu, kun se katto peiliin, se sano, että kyllä nää on niitä nöf-nöf-flunssan ensioireita, kun näyttää tältä. Niinpä!

Mamin trimmauksen jälkeen käytiin leikkimässä Adan kanssa oikein olan takaa ja sit eiku kotiin ottaan ihan pieni rauhoitushetkonen. Mietin aurinkoisella pihalla, että missä olis kiva ja totesin, että tossa kuunliljojen kohdallahan se! Tai keskellä, paremminkin.

Rokulin jälkeen olis ollu mun ruoka-aika, mut kauheeks ihmetykseks mä en saanut yhtään mitään. Sympaattia korkeintaan tai jotain sellaista. Ja eiku taas menoks! Mentiinkin kouluun, olin jo ihan unohtanut koko jutun.

Siellä oli aiheena luoksetulo. Mähän oon ihan ekspertti niissä asioissa. Tulen mielelläni koska vaan kenen luokse vaan. Nyt tää homma meni kyllä vakavaks, sillä mun piti jättää esimerkiks kaikki ihmiset, joilla oli namia tarjolla ja juostakin mamin luo kun se kutsu mua ja vaikka se oli pajon kauempana kuin muut,  mutta tietty mä menin. Niin kuuluu tehdä, sanovat.

Me opittiin kyllä hirveesti kaikki. Ekaks mäkin haahuilin siellä pitkin nurmikkoa ja kattelin taas lintuja, mutta kyllä mä hokasin, että kun katsoo mamia, se sanoo "tänne" ja sit mennään eikä meinata. Kaikki muutkin snaijas sen tosi hyvin. Leevikin oli ihan super, kun se killitti Eevaansa ja tuli aina, kun kuuli sanan "tänne".  Ada -borderikin on liittynyt meidän joukkoon ja se oppi kans ihan hirveesti.

Meitsi joutuu nyt paneutumaan kunnolla taluttimessa kulkemiseen ja seuraamiseen, kun me ollaan lintsattu siitä opista vähän. On ollu vähän noita show -hommia tässä välillä. Kyllä mä aina katon mamia, kun tulee koira vastaan, mut sit mä ryntään sinne moikkaan ihan väkisin. Kai se on tää nuoruus ja hulluus!

Tässä Ada on hommissa.

Me heitettiin Eeva ja Leevi kotiin ja tultiin SYÖMÄÄN. Eli kulkeutui se nälkäjänteen kitinä lopulta mamin korviin asti. Voi, kun joka päivä olis tällasta!