Uskokaa pois, olen ihan poikki!  Siis mä oon imuroinut alakerran, yläkerran, siivonnut keittiön (mm. yks mikrokuituliina meni tuhannen päreiks) ja huomenna kuulemma joudun peseen ikkunat. Siinä kyllä käytetäään varmaan kivoja rättejä.

Tosin, mun ruohonleikkuu sai nopean lopun, kun mun mielestä eniten autoin sillä, kun vedin sähköleikkurin johdosta leikkuria perässäni. Epäreilu muori nappas mut kainaloon ja hupsista, häkki heilahti ja siellä oltiin! Ei yhtään huumorintajua mammalla.  Se vanno, että bensaleikkuria tähän taloon ei yhden koiranpennun takia tule. Kui niin? Oonks mä vain joku koiranpentu? Ja kuka sanoo, että meitä ei joskus olis enemmän ku yks? Kyllä mä ainakin toivon joulupukilta yhtä pientä koirasiskoo. Tuituitui, kun semmonen olis kiva! Mä oikein näen mamman seisovan talvipakkasessa ja hokevan "tuleeko pissa?". Hehe.

Väsyin siihen sivoomiseenkin sitten ja annoin mamman hoitaa loput. Makasin kopassani, vaikka sillä oli se alakerran helvetinkone käytössä. Ei jaksanu kiinnostaa enää. Lapsityövoiman käyttö on muutenkin vähän niin ja näin. Mun mielestä.

Tässä mä katon syyttävästi.

Pihalla ollessa naapuripuistoon tuli koulupoikia ja mun piti haukkuu niitä ja niinpä teinkin. "Wuff - wuff - wuff", annoin tulla hyvin arvokkaasti ja aikuismaisesti. Pojat nauro ihan kippurassa oli matkivinaan mua. Ne huusi kimeästi  "väyväyväyväy". Onkohan niillä joku kuulovika, kun mun möreä barintoni sai naurua aikaseks? Tai sit niillä on murrosikä ja ne kuulekiin jo kimitystä aina välillä. Meen miettiin nyt sitä punkkaan. Toivottavasti mulle ei tuu mitään murtoikää, niin että ääneni sortuis välillä.