Koirakuvahaaste tällä kertaa on "ainutkertainen" . Siis mä olen sitä mieltä, että jokainen koira tosiaan on ainutkertainen, vaiks kaikki onkin erilaisii. Me tuodaan mamin kanssa tällä kertaa kuitenkin vain Susa ja tietty mut itteni esiin. On mamilla jo ennen Susaakin ollut terrieri, sekin oli ainutkertainen. Tossa alakuvassa Susamuru katsoo oravaa puussa; eläintä, joka koitui sitten sen kohtaloksi. Susa oli aina iloinen, aina pirteä, aina valmis ihan mihin vaan. Se oli myös todella ainutkertaisen rämäpäinen, yhtään tilaisuutta tehdä jotain jännää ei jätetty väliin. Nyt on pakko siirtyä meikäläiseen, mami tuhertaa jo itkua.

Täällä vahdin minä, Susa!

Olen ainutkertaisella tarmolla ja peräänantamattomuudella tehnyt parhaani korvatakseni Susan jättämän jättisuuren aukon! Taskuvarasta musta ei tuu, mutta muut jekut ehdin oppia aika hyvin. Tänään, kun mamma ei lähtenyt eka hihannykäisystä ulos, niin tyhjensin hipihiljaa meidän CD-hyllyn olkkarissa. Kun aloin narskuttaa yhtä CD-koteloa, kärysin. Mutta pääsinpä heti iltalenkille; ihan ainutkertaisen nopeesti vielä :)

Syksy on hieno asia, mutta se toistuu aina joka vuosi. Tässä mulla oli kivaa, kun oli satanut paljon vettä. Mä oon tossa siis lätäkössä enkä missään järvessä.  Mä luulen, että mamma ja pappa ovat ainutkertaisen onnellisia, kun niillä on minut. Lisäksi vielä koko Muumitalon jengi, jossa mulla on vähän niinku jemmassa varamamma ja varapappa. Ja sisko ja isosisko. Me ollaan aikas jengi, kun lasketaan Kino ja Nemo vielä mukaan. Vielä kun olis oma pieni sisko tossa kasvamassa mun kanssani...