Mullahan on se Tikru, joka on niinku mun kamu.  Me varmaan muistutettais niitä sarjakuvan Lassia ja Leeviä, jos mä tietäisin, että onks se tiikerinpentu tytsy vai poitsu. Yritin mamilta urkkia, mutta se sano, että pienestä kissanpennustakaan ei osaa heti sanoa, kumpi se on. Littoisten Sulkkupennuistakaan ei aina tiedä, kun ne on vielä ihan snadeja. Mami kerto, että se oli kerran tähystellyt niitä riittisiä seutuja yhden pennun kohdalla, muttei ei nähnyt muuta kuin siniharmaata kisunkarvaa. Kuulemma monesta Mikistä onkin tullu Minni ja taas päinvastoin. Outoa - meistä koirista sen näkee heti. Joko on se tai tämä! Niinku et mäkin oon tämä; poika siis.

Sit mamma sano, et tiikerit voi olla vaarallisia niinku suuret kissapedot yleensäkin on. Suuria koirapetoja mä en tunne, paitsi yhden rottiksen, joka aina irvistelee ohimennessään. Mähän hätäännyin ihan kamalasti ja suljin Tikrun varoiks häkkiin. Tältä se näytti ja sit mun tuli sitä hirveen sääli!

Mä päätin heti, että kyllä yks parson yhen tiikerin kesyttää ja sit mä meninkin sen häkkiin ja otin sen käsittelyyn, semmoseen hellään, en mihinkään ravisteluun. Enhän mäkään tykkäis, jos pahalla lähestyttäis.

Tutkin sitten sen sukupuoliasiankin, mutten tullut hulluu hurskaammaksi. Ota tosta nyt selvää!

Samantien mä päätin, että nyt kesytetty Tikru on Tikru eikä siitä muuksi muutu! Se on mun kaveri ja sillä sipuli! Se saa tarvittaessa puolustaa mua ja mä taas sitä, jos vaiks mamma lähestyy pölynimurilla tai jollain muulla tappovehkeellä. Otan sen sillon suuhun ja juoksen niin kauas kuin mahdollista. Välillä me istutaan ikkunalla yhessä ja kattellaan ohikulkevia. Tiedetään, että ollaan ylivoimasii.

Näin me ollaan ylivoimasii. Vapiskaa!