Aamulla paistoi pikkusen aurinko ja yritin nykiä mammaa heti liikenteeseen, mutta eikö sen pitänyt lukee jotain sanomalehtee ja sellasta. Lisäks se on ruvennut käyttään mun läppäriikin heti aamusta - ei oo paljon lupia kyselly!

.

Täss me ollaan lähdössä. Mä oon mun uudess reissuhäkis, joka sopii mun autoon ihan just ja on vielä vaaleensininenki! Kiitos Muumitaloon, että saatiin ottaa se mulle käyttöön. Siellä on kivaa, koska jos mä vaiks istun, mä näen ulos!

Sit ku oltiin metsässä, mä vähän haistelin niitä varpuja, jos ois vaikka pupu käyny pissillä. Ei ollut sitten. Mä tunnen sen tuaksun, koska meilläpäin on rusakoita ja se haju on pitkälti samanlainen.

 

Matka jatku ja me löydettiin muurahaiskeko, johon joku oli tehny syvän kolon. Se ei näy niin hyvin tossa alakuvassa, mutta niitä oli siinä useempiakin. Huh! Mulle tuli mieleen, et se on ollu muurahaiskarhu; vähän puistatti oikein.

Mä olin ihan hiljaa siitä muurahaiskarhuepäilystä, mutta kun juoksin eteenpäin, funtsin, että miten ne mahtaa syntyy. Muurahainen ja karhu on mun piolokian tuntemuksella aika eri kokosii. Mutta on niitä olemassa, telkkarissa on nähny. Me tultiin yhteen kohtaan, jossa oli mun mielestä luola. Mamma sano, että siinä on kaks lohkaretta vierekkäin - ei se mikään luola oo. Aatelkaa, jos sieltä olis tullutkin muurahaiskarhun kieli ulos, kun se olis vaiks luullu mua murkuks. Olisin kyllä purru sitä tai juossu pakoon. Fight or flee, vimppa äffä vois olla parempi mun kohdalla.

Tossa alla näkyy, ettei mulle mitkään ötökkäimettäväiset pärjäis - vauhtii riitti koko ajaks.

Metässä on sateella ja syksylläkin kivaa ja mamman mielestä tosi kaunistakin. Ei me äijät niin semmosesta välitetä, mutta antaa mamman tsiigaa ja meitsi antaa mennä vaan. Aina kun sade ylty, meiän kamera meni muuten mun kakkapussiin piiloon. Hyvä, ettei sitä heitetty vahingossa roskiin, kun tultiin pois. Yhdes kohtaa oli iso suo ja olin jo kovaa vauhtii menossa kroolaan, mutta uskoin sitten, kun kameran takaa kuuluui kaamee huuto että eieieiei!

Täs mä olin menossa, mut en sit mennykään.

Kallioimarre oli vielä ihann vihree!

Hallavahakas, sano mami. En tiiä ite mutta niitä oli paljon siellä.

Koivun pahka. Onneks en pelkää pahkasikoja.

Oksa. Kerrankin samaa mieltä mamman kans.

Tämmöinen retki tänään, mitähän huomenna? Kyllä sitä huonollakin kelillä voi kulkee, mikä me todistettiin mamin kanssa. Vain yks kakipussi extraa mukaan, ettei kamera kastu - se  on siinä! Ja ens kerraks pyyheliinoja autoon.