Siis jos meitseiltä ei tuu joulukorttii tänä vuonna, älkää syyttäkö mua, vaan mammaa. Se näki ihan hirveen vaivan, koristi jollain valoilla yhden puun, asetteli sen juurelle joulunallen, jota en tienny olevan olemassakaan ja houkutteli mut siihen poseeraamaan. Pihakin oli kuiva ja vähän valkonenkin, vaikkei lunta ookaan.

Mä inpsiroiduin - niinku sanotaan - ihan hirveesti aiheesta ja nallesta. Päätin, että pontaanit kuvat on kaikkein parhaita ja asettelut sikseen. Nappasin siis nallea niskasta ja lähdin viemään sitä.

Mamma koetti vielä laittaa nallukan kopin katolle, jos sitten olisin poseerannut sen kanssa. Tein heti työtä käskettyy!

Kuvitelkaa tähän se kuvateksti! "Hyvää Joulua toivottaa Waldo the Nenänpurija". Mamma lopetti poseerausharjotukset onneks hyvän sään aikana, mut ku oli kylmä, se puki nallelle sen paitulin takasi päälle. Mun miälestä ihan turha juttu, koska onhan sillä turkki ja me sentään peuhattiin aikas lailla. Tutkin nallea tarkemmin ja jösses, sillä oli selässä rikkinäinen vetoketju! Siis mä en kestäis, jos mulla olis vetska selässä. Kaikki vois kattoo mun sisälle.

Kun tilaisuus tarjoutu, mäkin vilkasin, mitä se on syäny ja totesin, ettei vuasikausiin yhtään mitään muuta kuin yhen vanhan sohvatyynyn. Huanot on pöperöt naltsulla. Varmaan se pihkatappi pitää sitä tyynyä sen masussa ja se on noin pullee kaikesta hualimatta.

Se oli siinä sitten, mitäs lueskelette jouluna? Ette ainakaan koirankuvakorttii meiltä! Kiva kaulahuivi mulle jäi. Joksikin aikaa.

Joko mamma alkaa noilla kahdella nakkinipulla askarteleen pian yksilöllisii korttei tai sit me kävellään postiin ja ostetaan ne. Luultavasti ei kyllä tehdä kumpaakaan. Joulujuttu sitten plokiin - minä ja kinkku, kinkku ja minä tai jotain sellasta.