Vaiks oli ihan törkeen kylmä, mamma nappas mut ja vei metsään, kun kert aurinko paistoi ja oli muuten hieno päivä. Oltiin "mun" metsässä. Emmä ehkä omista sitä, mut oon ominut sen.  Oi että lumi on ihquu! Olis aina vaan lunta.

Mä nuuskin ja nuuskin uutta lunta! Sieltä löyty vaikka mitä. Mamma ei kyl tykkää kun mä loydän vaiks mitä.

Naurakaa vaan noita takajalkahenskeleitä - ne on kaameat! Vähän myöhemmin mä tunsin sen, hajun! Tässä mä hokasin, että jossain on jotain jännää.

Mutta jo on aikoihin eletty! Mami oli nopeempi kuin minä. Uskomatonta, mutta näin kävi ja ennenkuin huomasinkaan, olin taas hihnassa kiinni. Mamma oli kyllä niin kiva, että se etsi mun kanssa jälkiä ja mä löysin ne! Kettu Repolainen oli kulkenut polkua pitkin. Mä vedin kuin pieni eläin ja takaa kuului vaan puuskutusta. Sitten se jälki hävis ja meitsi puhalteli ohi. Mamma hihitteli selän takana ja varmaan ajatteli, että se siitä kettukoirasta. Sekin näki ne jäljet lumessa. Heitin kummiskin heti uukkarin ja menin polkua takaisin ja löysin sen paikan, jossa kettander oli poikennut metsään, mutta sinne mua ei enää päästetty. Epistä.

Lopuks taas arvoitus pitkästä aikaa!