Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu -
mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu
tuul ulvovi, polku on ummessa
ja tuisku on taivahalla. (Eino Leino, Hiihtäjän virsiä, 1900)

Kaikki selitti, miten hienoo, kun alkaa uusi vuosi. Ooon, tooosi hienoo. Niin, ettei voi nokkaansa ulos pistää! Onkohan joka vuosi tämmöstä? Ihan hirvittää ajatella; kai tää joskus lämpenee. Ei lumestakaan oo mitään iloo, kun ei neljää tassua saa millään yht'aikaa ilmaan, ettei ne jäätyis maata vasten. Siinä menee turvalleen, mä oon kokeillu.

Mamma ei saa valokuvii, kun sormet jäätyy ja varmaan kamerakin sanois vaan hrrrrr.

Nyt me vietetään kuulemma jotain hiljaiseloo ja käydään paksut takit päällä vähän kääntymässä puistossa. Mami sanoo, et mä vedän hihnassakin niinku joku hevonen, kun on kiire kotiin lämpöseen. Rotsinki mami ottaa vasta pois kun oon omassa kopassani jalat lämpösessä.

Ei auta muuta kuin loikoilla sohvalla ja kattoo, kun mamma häärää. Tos kuvas mä loikoilen.  

Tänään oltiin kuiteski välillä pihalla ja se alko ihmetellä, miksei pappa soittele ja sit se huomas, että se oli jättänyt kännystä virran pois, kun se oli aamulla jossain semmoses paikas, et oli täytyny. Villatumput kädessä se alko syöttään kännyyn jotain PIN-koodii. Sit se sano niin ruman sanan, etten kehtaa kirjoittaa. Oli menny kolme kertaa pieleen. Sit mua jo vietiinki sisään ja mami hyppäs autoon. Ei ollu kauaa reissussa ja nyt sen puhelin toimi taas. Mahtaaks se puhelin tykätä, kun sitä ajelutetaan kylmässä autossa? Varmaan; silloin koodit menee kohdalleen.

Mä ainaski toivon, et pian tulis niin lämmin, et pääsis peuhaan lumeen ja järven jäälle. Nyt vaan katellaan naapurin taloo ikkunasta. Se on kyllä kivan näkönen, mut se savu tos kuvassa ei tuu niitten piipusta, vaan jostain Turkuenerkian piipusta. Mamma sano.

Toi tos talon edessä ei oo naapuri, vaan lumiukko. Ihan vaan selvennykseks.