Minä olin lentäjän poika,
Lähes sankari siis itsekin.
Vielä lentäisin korkeammalle kuin muut,
Vielä isäänikin paremmin. (Erkka Kettunen, 1986)

Joskus jurppii. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Mamma sano eilen, että "isi tulee", mistä mä tiedän, että se mies, joka täällä joskus asuskelee ja yleensä sitten muuttuu ääneksi, joka tulee sellasesta nokiamallisesta muovipalikasta, on tulossa. Eilen tätä lausetta lallateltiin koko päivän, kunnes iltapäivällä se tapahtu!

Mamma otti Ainon mukaan ja lähti lentokentälle. Laulussakin sanotaan että lentäjän poika - mä oon sentään lentäjän tyttärenpoika, mun vaari kun lensi joskus ollessaan naapurimaan kanssa oikein surkeen huonoissa väleissä. Vaarii ei kyl enää oo, mikä on harmi.

Ainuska kerto sitten, millasta siellä oli. Mähän tunnen sen paikan kuin omat taskuni, vienhän mammankin siellä aina ekaks naisten vessaan. Ihan varoiks.

Noo, Aino oli tullut sinne ylätasangolle (onkohan se tasanko?), mistä ihmiset lähtee lentoon. Finnairin tätylit oli heti juosseet lällytteleen sille. Yliepistä, sanon minä. Sitten se oli kannettu alatasangolle, jonne ihmiset tulee koneen laskeuduttuu. Siellä se oli ottanut taksikuskit käsittelyyn ja kaikki ne, jotka kehuu mua aina kiltiks ja fiksuks, oli konttaillu siellä Ainon kimpussa. Yliyliepistä. Sit oli tullu yks taksimies, jolla on sileekarvanen parson. Se sitten oli seurustellut Ainon kaa ja muka tykänny siitä. Ja Aino oli tietty niin mielinkielin. Täs on muuten kuva yhest toisesti tilanteest ja sen mielinkielinkielest. Kyllä tommosella kelpaa!

Pappa oli sitte tullut aika pian ja Aino sai haistaa ekana valkosipulii ja jotain epämäärästä juomajuttuu sen puhaltelusta. Mamma oli kuulemma suukon verran pidätellyt hengitystään. Pusiness-luokassa oli kai ollu hyvätkin tarjoilut. Pappa tuhlaa ponuksiaan maksamalla välin karvalakista pusinekseen. Mamma on vihanen, kun se tarttis ne ponuspisteet keväällä.

Noo, kai me ens kerralla mennään sitten porukalla, jos mamman hermot kestää. Toi Aino on vähän ärsyttävä, kun se tuppaa mielisteleen mammaa. Istuu ja pitää pepun maassa vaiks kuin kauan. Kyl määki, mut nostan takapäätä semmoset pual senttii viiva sentin aina, kun oottelen jotain namii tai sellasta. Ei mamsku sitä huamaa paitsi joka kerta.