Huhhuh, mikä aamupäivä. Mulla ihan silmät lupsuu, mut koetan nyt laittaa pari rivii, kun oli aikas jännät paikat!

Meiät pakattiin Ainon kaa autoon ja lähettiin satumetsään! Siis siihen ihanuuteen, jos mä tunnen paikat kuin omat taskuni ja Ainokin on ollut siellä, mut me ei yhessä oo oltu ennen. Heti kun päästiin metsään, mamma päästi Ainulin irti. Se lähti kuin raketti ja kun olin ensin suoriutunut kaikenmaailman "katso" -rituaaleista, mä pääsin sen perään. Mun "katson" vois muuttaa sanaks "mulkase".

Sain Ainon kiinni - tietenkin - ja me jatkettiin retkee yhessä. Juostiin siis niin paljon ku jaloista irtos. Mamma oli silvälil saanu hepulin ja oli kiivenny yhelle kalliolle kattoon, josko meitä näkyis. No, mä johdattelin Ainskun sinne mamin lua ja me saatiin mjam-juustoo molemmat. Mamma sano, et se saa tykytystä meiän touhuista. Me lähettiin silti heti sen lua, kun se puhalsi pilliin, mutku me oltiin niin kaukana, et se sit vähän kesti.

Heti kun herkut oli purtu, lähettiin uudestaan liikkeelle ja sillä kertaa mami hermostu jo niin, että se huusi "Wainoo, Aldoo, tääällä!" Juku et meitä nauratti ja meinattiin että nyt se on niin sekasi, et paras mennä näyttäytyyn.

Kiivettiin kalliolle kaikki kolme ja siellä vasta hienoo oli!

Me oltiin aikas korkeella, vaiks se ei kuvissa näy.

Mami sano, et toi alakuva on ns. Stilleben. Aika herkkää!

Meidän puhtoiseen metsäänkin on siis joku löytänyt tiensä ruuanlaittoon. Sit ne kirjottaa koirankakoista yleisönosastoon!

Lähetiin kotiinpäin ja kierrettiin sen sillan kautta, jota mamma kutsuun parsonsillaks, koska se ei johda mihinkään. Meinattiin kyllä kokeilla, mutta sit kuulu käsky että pois sieltä!

Oikeestihan se on hyppyrimäki. Siinä vaan on joku paikallinen mattinykänen lasetellut vähän liian lujaa; huonolla hapella on nyt ja vaatis pientä laittoo ennen ens talven hyppyjä. Pappa sanois tohon, että ihan hyvä aihio.

Harmi, että kuvissa mamman valkotasapaino on pieles. Nyt se sentään tietää, mistä toi sinisyys johtuu. Edistystä!