Meille tuli aikasmoinen keskustelu Ainon kaa siitä, kummalle toi pappan sukka oikein kuuluu. Se on niin vanha ja risa jo, et papsukka ei haluu sitä siihen sukkapinoonsa, joka on mamman  mieletä semmonen kun intissä pojilla. Niin siisti. Mä tietty voitin sen kisan. Kuvas näkyy, miten meidän mamman voikukkakampanja onnistu tänän vuonna. Ne voi tosi hyvin ja kehittivät yhden ruohonleikkuun jälkeen vain sentin kukkavarren. Mamma osaa.

Ainulipainuli rupes vähän mököttään sitten; se käänsi mulle selkänsä ja oli muka niiin poikki.

Sit se nenä tais alkaa kutiamaan.

Mami sanoo, et Aino on joku kontrollifriikki. Sen pitää kontrolloida kaikkien tekemiset koko ajan. Se vahtii mua, papsua ja mamia ihan kaiken päivää. Siks sillä on niin kiirekin aina. Jossei se odota veskin oven takana jotakuta, se käy pihalla kattoos, että mitä siellä puuhataan ja taas se ravaa sisälle. Kummallinen. Ei mua niin hirveesti kiinnosta, missä mun palveluskunta on, kunhan se on jossain tässä kotona. Sit tiety mäkin polta päreeni, jos ne lähtee vaiks autolla johonki ilman mua. Mä oon semmonen handy-andy, et mut voi kyllä kätsästi ottaa mukaan mihin vaan; otan kaiken niin iisisti.

Pappa tekee meille porttia ulkona ja siks me ei saada mennä sinne. Tyhmää, ei me varmaan mihinkään lähettäis. Tai jos, niin ihan tohon lähelle vaan - käytäs vaikka Peukkuu moikkaamas ja siin ei oo ku yks katu välissä. Se katu on autoil ja moottoripyöril semmonen kiihdytysrata, aina mennään tuhatta ja sataa, mut kyl meki ollaan nopeita ylittään se. Ihmiset on.