Musta yritettiin tehdä prysselin murteella Manneken Pis. Täytyy vaan todeta, että pappasta ei oo kuvaajaksi (klik-klik-klik ja se on siinä) eikä mammasta seisottajaks. Onneks musta ei tullut näyttelykoiraa - hävetä oisin saanu!

Selkäkin meni ihan köyryyn, kun jännäsin niin ja pappa ei sitte ootellu, että oisin saanu itteni oikaistuu!

Ei näistä meiän porukoista oikeen oo mihinkään. Ois voinu mammakin kattoo ensin, ettei ois hirveesti roskia turvassa. Höh ja vielä kerran höh!

Tää on niin tätä! Onneks kuitenkin pääsin tänään papparan kans sen tallille. Kävin tsekkaas, et kaikki mooppedit on kunnossa ja nurkat siisteinä. Oli ne - kun toi pappa on sellanen, että se siivoo aina jälkensä. Sit me juteltiin parin kaverin kanssa siinä pihalla ja mä menin maate, kun arvasin, että jutusta tulee aika pitkä. Ne kundit ihmetteli, et oon terrieriks niin rauhallinen. Mut pappa sano mulle ennenku mentiin jutteleen sen yhen Arin kanssa, et "älä tapa". Totkai mä uskoin ja se kerrottiin sitte Arillekin, joka varmaan oli kiitollinen.