Meidän mammalla on omituinen tapa,  joka toistuu aina syksyisin. Tosin, tää on vasta mun toinen syksy tässä huushollissa ja elämässä, mutta ihmettelen vaan. Se mamma nimittäin alkaa syksyisin juosta pitkin ja poikin metsiä nenä maassa ja melkein neliveto päällä.

Noo, mähän ymmärrän jäljestyksestä paljon ja olin eilen tosi ilonen, kun pääsin Ruissaloon jäljestysnarussa, jonka toisessa päässä oli mamma ite. Mä yritin viedä sitä sille yhelle pupun jättämälle jäljelle, sitten oravan ja taisipa siellä olla ollut kettukin jossain. Temmoin mammaa jäljelle, mutta katin kontit! Ei toimi!

Aino juoksi meidän perässä ja yritti kovasti pysyä kärryillä - rassukka. Ei sitten pysynyt, muttei päästänyt meitä jäljestäjiä silmistäänkään. Nokka mamman kantapäähän, niin johan menee lujaa. Lälläri.

Mamma "jäljesti" yhen herkkutatin ja yhen kantarellin. Hyvä mamma, mut ehkä sun klyyvari kaipaa vielä hiontaa? Mä voin opettaa.

Olin lopuks ihan poikki tosta jäljestämisen opettamisesta ja kun meidät tuupattiin (!) autoon, olin ihan helpottunut. Normaalisti meidän annetaan hypätä sinne, mut eilen ei. Oli kai mun opetus käynyt vähän hermoille ja mamma turhautuneena tosiaan tuuppas meidät kyytiin. Se kävi sitten vielä yhen muka sienipaikan tarkastamassa, mutta arvakkaa, olis svamppuja. Ei yhtään.

Eilen (ja edellispäivänä, tänään ja varmaan huamennakin) satoi (sataa) aina välillä, joten kamera ei ollut mukana ollenkaan. Tänään mamma otti kuitenkin pari taas epäonnistunutta kuvaa minusta. Siis minusta.

Vähän hintsua toi mun pohjavillan kasvattaminen. Vetelen kaiken maailman öljyjä ja nutranameja, mutta ei vaan kasva turkki. Mut kyllä se siitä.

Mä yritin saada jengii mukaan leikkiin ton ite asiassa Ainulin lelun kanssa, mamma oli ainoo, joka lämpes asialle. Tossa kuvassa näkyy, kun olin hakenut sen sohvan takaa. Aika kivaa oli.

Huomenna on uusi päivä ja uuden jekut. Mä koetan keksii jotain kivaa.