Tänään me suunnistettiin taas satumetsään. Siellä nyt ei paljon suunnistusta tarvittais, kun tunnen kaikki pensaat ja pöheiköt siellä kuin omat taskuni. Joita mulla ei kylläkään oo.

Tossa yläkuvassa mä kyllä funtsin, et kandeeks tonne mennä ihan ekana. Jos vaiks mamma menis edeltä. Ihan noin muuten vaan - emmä mitään pelännyt!

Sen jälkeenki vielä vähän kuulostelin. Mami luuli, et mua joteski pelottaa, mut mä halusin vaan tietää, onkos tänään kettuja vai pupuja vuorossa. Eniten tykkäisin ketuista, mamma taas suosii pupuja, kun mä en jaksa kauaa niiden perässä ravata. Tai jaksaisin, mutku mulla on toi lauma, josta kanssa pitää pitää huolta. Aino ja mamma on torvia nimittäin.

Paitsi Ainuli, joka alko haastaa huvikseen riitaa mun kanssa. Mä en tajuu miks, mutta pakkohan haasteeseen on vastata. Jos on tosimiäs, niinku mää.

Aino on jostain oppinu tollasen persiskun, jolla se hämää ekaks. Sill'aikaa, kun ihmettelen, mikä toi pallopylly on, se lyö hampaat mun kurkkuun. En käsitä, kuka sen on tollaseks kasvattanu! Tajuis nyt, että se on pissis eikä mikään amatsooni.

Sitten se avas sen kamalan kitansa ja yritti pelotella. Emmä ämmii pelkää, älkää luulkokaan!

Näätteks, miten mä otan sitä tassusta kiinni?  Sit me kyllä rauhotuttiin ja lähettiin ihan oikeesti liikkeelle. Mä löysin puun, joka oli väärässä asennossa! Että jakso ihmetyttää. Miten se nyt noinpäin on? Yleensä puuhun katotaan ylöspäin, ei sivulle. Oli kyllä kiva hypellä sen yli. Aino hömelö hyppäs aina ottamatta tassullakaan kiinni runkoon. Mä taas tykkään, että siitä puusta sai hyvin ponnistettuu eteenpäin.

Tossa mami sit meni ottaan kuvan vastavaloon. Vaiks mä oon sata kertaa yrittäny sanoo, et siitä ei kyllä mitään tuu!

Niin, olihan siellä sienikin. Mut me jätettiin se sinne, kun mamma sano, et se on peflettisieni. Se riitti meille!