Aika rankkaa meillä on Ainon kaa! Eilen aamullakin meillä meni ihan totisissa merkeissä varmaan tunti tai ainakin puoli. Tässä me ollaan totisissa merkeissä:

Just kun tästä totisuudesta oli toivuttu, pitikin lähteä mummolaan. Ihan selvästi huomattiin, että Jukka-eno puuttuu joukosta ja sit me vaan odoteltiin sitä ja vähän lääpittiin mummia, et se pysyis iloisena. Heti. Tossa alakuvassa Aino venaa enoa ja Otsoo.

Sit mä otin vahtivuoron. Ja voi jestanpoo! Sieltä tulivatkin enonen, Otsukka, Kikka-tätsy ja Jockeli-setä! Huh sitä riemua, kyllä oli kiva suukotella Kickaa pitkästä aikaa!

Ainoo taitaa vähän riepoo, ettei se ookaan enää porukoitten pentu. Nooo, sellast se on ja piti munkin aikanaan siihen tottuu.

Me ollaan Ainon kaa aika hyvin totuttu tohon pikkujätkään. Kerran se kävi mun häntään kiinni ja nykäsi. Sekuntti, niin mä olin jo nykässyt sen selälleen. Eipä sitten enää pullistellut kuin kerran, kun yritti Ainon häntyliin kiinni. Menin siihen väliin ja vedin ilmaa keuhkoihin, kävelin vähän sillee jäykkänä siinä niitten välissä ja jopa jäivät meidän häntylit rauhaan!

Siitä tulee meille kiva kamu, mutta mun pitää  v ä h ä n  kouluttaa sitä.

Mamma on sen kanssa ihan löpölöpö höpöhöpö. Ei kandeis.