No nyt se myrkyn lykkäs! Aino alko tuoksuu ihan erilaiselta kuin ennen ja se päsmää päälle kuin riihipiru. Mikä siihen nyt meni? Ennen se totteli mua yhdestä hauhausta ja nyt! Ei tietoakaan. Kulkee ja pisiskelee mihin sattuu ja on niin olevinaan. Mami huutelee tutuille kavereille ikkunasta, että menkää vaan eteenpäin, sillä on nyt ne. Mitkä ne? Vitsit, kun tää maailma on vaikee.

Samaan aikaan, kun Aikkupaikku hoitelee mua, meidän edessä tapahtuu jutskia, jotka haistan, mutta en pääse hommiin, jotka olis vähän luolakoiralle ominaisia. . Niinku nyt tämäkin! Tän lisäks meni vielä yks tollanen koltiainen Kuppisgatania pitkin, mutta mami ei ehtinyt kehiin kameransa kanssa. Pahuspahuspahus, että voi ottaa kupoliin!

Ja eiks just ny, kun istun koneella, tulee kolmas, joka on taas vähän erivärinen. Taidan mennä koppaani ja tyytyä kohtalooni. Me kyl tiedetään, mistä tuo ketalepetalepentue on tullut. Ne on niitä, joita mami kävi kuvaamassa kuukausi, pari sitten. Ne oli vaaveja sillon ja tosi söpöjä. Aikkukin silloin vaan seiso mukana ollessaan ihmetellen, että onpas kivannäkösiä koiranpentuja.

Antakaapas immeiset meille rodunomaisii aktiviteettei, niin kyllä kettanderit saa kyytiä ja me jäädään auton alle. Tää on niin tosi. Emmä haluu kuolla mopoauton alle yhden söpön ketunpennun takii. Kiitti mammalle, jolla vielä joku topamiini tai sorotoniini kopassa toimii.