Toi Aikkunhan on aina ollut vähän silleen säälittävä. Se niinku pyytää anteeks, et on ylipäätään olemassa. Mami oli päättänyt tehdä siitä lopun ja ilmoitti sen parsonien erikoisnäyttelyyn, jossa oli vaan 240 koiraa tyrkyllä. Mutku se Aino on semmonen mammanlikka, niin se ihan roheesti ekaks karkas boksistaan ja pisti koko näyttelyalueen sikinsokin, se oli sitte kannettu mamille sylkkyyn. Onneks Anja-täti, kasvattaja-Tiina ja Tuula olivat sen tunnistaneet. Yks koiran, toinen mamman, kolmas kantoi. On se ollu kaamee seikkailu. Mut näin velimiehenä voin olla ylpee siitä, miten nopeesti se hoiteli sen kuljetuskassin vetskan huitsin nevadaan. Huolellsesti.

Odotusaika ilman lepopaikkaa oli kyllä varmaan Aikullekin pitkä. Littoisten Lasse J. otti kuitenkin kuvia, ja tässä se Aix yrittää vielä poseerata, mutta jotenkin se jänskäs varmaan, kun häntyli oli noin alhaalla.

Se Max -tuomarisetä oli kuiteski tykänny Aikusta niin, et se sai Erittäin Hyvän (EH). Se perhana kun osaa olla, kun tarvitaan. Mä oisin antanut kaikille jannuille kehässä turpiin ja sitten marssinu hiplattavaks. Se Max oli saanut "spannattuu" Ainon ja kun se onnistu, se oli purskahtanut nauruun, kun näki mamman äimistyneen naaman. Mami sai kuiteski hiplata sen sedän sormia Ainon masun alta ja oli ne yhdessä alhaalta ja ylhäältä! Siis mä en IKINÄ ois uskonu! Sit se totes, että taitaa olla pientä "false pregnancy" -turvotusta kehässä, mami oli myöntänyt. Setä oli nyökkäillyt ja todennut, että ei sille mitään voi.

Aix oli saanut sinisen nauhanpätkän, jonka mä puoliks söin, kun ne tuli kotiin. Mami nykäs sen mun kurkusta pois ennenku pahoja tapahtuu.

Se tais olla Ainon ainoo esiintyminen näyttelyssä ja hyvä niin. Mut onneks se ei oo niin itteään täynnä kuin minä. Tähän voi tulla EDIT, jos tietyt tahot ehtivät siirtää kuvia käyttöömme .