No voikun muistais edes jotain! Me koirat kun ei paljon menneitä muistella eikä tulevia murehdita! Se on hyvä ominaisuus se ja kun mami ei joskus saa nukuttua öisin, se johtuu varmaan siitä, että se miettii kaikkia turhia. Ei se siitä johdu, että mä makaan ikkunanpuolella ja vedän sen vamilonia puolelleni eikä siitä, että Aikku on toisella puolella ja vetää sitä samaa omalle puolelleen. Mami on kuiteskin aina puolittain peiton alla, minkä pitäis taata suhteellisen syvä yöuni.

Tais olla apout viikko sitten, kun käytiin flunssasten vanhempien kanssa taas satulammella. Mamma oli kaputt, pappa niisti ja nuusti, mutku se on niin hyvä metsä, et siel ei välttämättä tarvii juosta kauheesti, mutta toisaalta saa juosta, jos oikein haluu, niin me mentiin sinne. Täl kertaa meidän partiolaismamit ja -papit oli varustautunu pettämättömin konstein nuotion tekoo varten laavulla. Oli rillisytykettä, pienii klapinpoikasii ja ylläri - pikkunen lapio ja säkki. Siihen säkkiin kerättiin vanhat hiilet ja tuhkat ja sitten tehtiin tuli! Jukra, se onnas laakista. Otettaiskohan tollasii vähän alle kuuskymppisii vielä partioon?

Nois alakuvis me rähistään, juostaan ja vahditaan ihmisii, ettei ne hirveesti ehtis törttöilemään.

Kastelin sitte tassuni veteen ja totesin, että huh, onpa kylmää. Hokasin kyllä heti, mitä pitää tehdä veden lämpötilan nostamiseksi ja ryhdyin tuumasta toimeen.

Ai niin, melkein koko retken kohokohta oli se, kun me oltiin jo pakkaamas tavaroita poislähtöö varten ja kateltiin, että nyt se hiillos vasta olis sopiva niille makkaroille, mä haistoin jotain outoo. Ja kun mä haistan outoja, mami herkistyy kummasti. Otti jo askeleen mua kohti, mutta liian myöhään. Meidän leirille tupsahti sileekarvanen mäykky, jolla oli oranssit huomiolivarit ja kepsi. Me otettiin se jengiin mukaan ihan rauhallisesti, Aikku tais jopa vähän liverrellä sille jotain, et tuu tänne vaan, kaunis poika. Samantien ilmesty yks setä, jolla oli punanen lätsä, kivääri ja reppu. Kun me valiteltiin, ettei oo enää makkaraa tarjota, niin se kaivo omasta repustaan tarvikkeet ja alko rillaan meidän hiilloksella.  Oli mukava ukkeli eikä missään nimessä metsästäjä! Setä piti sitä pyssyä mukanaan ihan vaan siltä varalta, että ilves tai joku muu peto käy sen mäykkyraukan kimppuun. Me uskottiin tää juttu ja oltiin iloisii, että mäykyllä oli niin tarkka pappa, joka selkeesti vaan ajatteli koiransa parasta!

Tää homma skulminoitu sit siihen, että me löydettiin kotona paikkamme. Simplicity plus. Pitäsköhän mamin ottaa toi hintalappu pois? Edullinen ja kestävä hankinta on ollut kuiteskin. Meillä on kyllä kummallekin omat kopat, mutta joskus on vaan niin kiva tuntee toisen lämpö omaa kroppaa vasten. Tää vaan eläinsuojelulle tiedoks...

Viikko vierähti kummasti ja mamma reissaskin siinä välillä ja väittää, että vieläkin on korvat lukossa matkan jäljiltä. Oomme kyllä huomanneet saman, koska vaikka miten nälkäämme valitamme ja namia kerjäämme, se ei vaan kuule. Paha juttu.

Tossa me ollaan simplisitiplussassa toipumassa siitä, että Littoisissa piti antaa Otsolle vähän opetusta ja ottaa siinä sivussa siltä iteltään kans turpiin. Elämä on.