Mä oon hiirenpyydys! Jippiii! Mä oon taitava!

Siis ei tällä mitään uutisarvoo oo, oon mä pyydystänyt sitä sun tätä jo ennenkin, mutta eilinen homma vaati jo straketiaa. Mä tulin lenkiltä mamin kaa ja kuulin vaiks miten kaukaa, että koirankopin alla rapisee. Mä tein yhden koiran (Aino oli ollut tässä avuks) piirityksen eli kaivoin yhdeltä puolelta ja hyppäsin sitten toiselle puolelle oottaan sitä makupalaa. Ei tullut - huti! Sitten kaivoin vastapäiseltä puolelta ja hyppäsin taas toiselle reunalle. Ja vot, noin kymmenen yrityksen jälkeen se pikkuraukka joutu paniikkiin ja juoksi avonaiselle hangelle.

Näinhän siinä kävi, yks ravistus ja hiirenpipsukka oli jo viimeisellä matkallaan. Mami oli aika tyytyväinen, koska mä oon joskus vähän leikkinyt noitten pikkuelävien kanssa ekaks.

Tossa alla mä koklaan, josko siihen sais vähän vielä puhtia tökkimällä, mutta kyllä se oli jo moro.

Vähän leuhkin vielä saalilla, mutta mamma oli jo odottamassa ruumisarkku mukanaan. Se hoidettiin rivakasti välisijoituspaikkaansa. Oisin saanut sen syödä, mutten mä tykkää hiiristä. Mä tykkään kanavileestä, vihanneksista ja joskus vähän riisistä. Tai jostain jauhisjutuista. Ton hiirulaisen ois voinu jauhaa iltapalan jatkeeks, mut mamma ei halunnu jostain syystä.

Eläinhoitolaan me ei viititty lähtee sitä viemään lehtopöllön syötäväks, kun mami on tehny ittes siellä ilmankin jo naurunalaseks. Onkohan niitä lisää meillä? Aino ei tullut jeesaan mua yhtään, mikä on hyvä asia - nyt olen meidän metsästävä, oikea uros!