En vapauttas tahdo riistää
tahdo en itsenäisyyttäsi kiistää
sua tarvitsen sydänystäväksi
aikuisen naisen
kaiken me jaamme
toisiamme tukekaamme
aikuinen nainen tuntee arvon rakkauden!

 

Mun mamma lausui ton runon mulle. Se on Paula Koivuniemee, mutta mami kyllä luokittelee ittensä aikuiseks naiseks tässä jutussa. Sitä mä ihmettelen kauheesti. Jos JOKU tässä porukassa on aikuinen, se olen minä, Waldo Waldemar von Viiksi, tänään kolme vee! Mamilla on vielä matkaa, voi-voi!

En oo paljon plokkailut viimeaikoina. Syy on ihan siinä, ettei oo mitää uutta kerrottavaa. Paitsi että mami on ollut hirveesti poissa kotoo, mikä harmittaa meitä kovasti. Paitsi tänään, kun synttärin kunniaks pääsin sen "duuniin" mukaan. Me oltiin paikassa, jossa on vaan tytsyjä! Ihana paikka!

Tässä mä oon tytsyjen kaa esimerkiks:


Lisäks siellä kävi leonberginarttu Rosé, jonka kanssa mä kirmasin pihalla. Mamilla ei tietty ollut kameraa mukana, mutta oisitte nähny, miten rohkee olin! Se on toi ikä, joka tulee vastaan; sitä lakkaa pelkäämästä isojakaan koirii. Se Rosé oli söde, aika pentu noin mieleltään, mutta mielettömän leikkisä. Seuraaval kerral mä näytän sille, kuka on nopee!

Mami oli välillä poissa aika kauan, mut ei se mua häirinny, väistelin pientä pinseriä, jolla on jotain ainakin mua vastaan. Voi olla, että se vaan on traama kviini ja pitää mieleistään kurii yllä. Mulle sopii, ei tollaseen voi kajotakaan!



Se tirppa, joka syö, on se topakka mimmi. Sen kaveri kattoo vaan vierestä odottaen jämiä, vaiks sil on vasta vatta ihan täynnä eikä sinne just mahtuiskaan enää mitään.

Mä oon aika ylpee, että musta on tullut itsenäinen miäs, joka ottaa vastaan kaikki kohtalon oikut niinku sen, että ajaudun haaremiin. Eunukkina.

Kun me lähettiin ajaan kotiin päin, olin simahtanut ennen ekaa risteystä ja mamma sai ihan tökkiä mua, että pihalla kömmin ulos autosta. Mamikin oli niin poikki, että se veteli kantarellisuppilokeittoo ja siirty sitten mun tietsikalle. Ei jaksanut siis käydä kaupassa ostaas pöperöö, vaan sulatteli sienia. Sitten se kirjotti kone sauhuten vaiks mitä. Mä en pääse sen tiedostotsiin vai mitä ne nyt on.

Mä koetan keksii jotain uusii tuulii tähän plokiin, ei aina jaksa niitä "me ollaan pihalla-me ollaan puistossa-me ollaan mettässä. On meidän elämässä enemmän äksönii, mutku toi mamsku on jo laiska tai huono kuvaaja tai sit ku jotain oikein jännää tapahtuu, sil ei oo kameraa mukana.

Kai mä tästä ryhdistäydyn ja alan kantaa vastuuta aikuisuudestani kirjottamalla viisaita fundeerauksia plokiin. Kai.



Tähän lopuks mä laitan kuvan yhdesä leidistä, joka osaa tosi fiksusti tutkii mun jalkovälit ja suhtautuu ei-löytämäänsä hienotunteisesti ja fiksusti.