Minä, Aino Ainokainen, hipsin salaa Waldolta koneelle. Mun pitää kertoo, et tänään oli mun vuoro päästä satumetsään. Oli kyllä erikoishienoo, ei ollut kuuma eikä kylmä ja mä sain juosta mamman takana ja edessä ja välillä mä uskalsin mennä ihan parin-, kolmenkymmenen metrin päähän siitä. Oon aika reipas mimmi!

Kerran mä en yht'äkkii nähny sitä ja hätäännyin aikas lailla. Kuulin, kun vihellettiin, mutten nähnyt enkä hädissäni oikein haistanutkaan mitään. Sit mamma kiipes pienelle kalliolle ja mä haistoin sen, vaikken heti nähnytkään. Huh, mikä helpotus. Mami oli puhaltanut pilliin suoraan kallioseinää vasten eikä mulla ollut aavistustakaan, mistä päin ääni tuli! Olin varmaan jo ainaskin 30 metrin päässä.

Me löydettiin taas sienii ja arvatkaas, mitä toi pölhö velipoika sano, kun näki ne! "Väärin etsitty!". Ei muuta keksinyt rassukka.

Tässä ne väärin etsityt ja löydetyt ovat. Ainaski yhtä paljo kuin eilen, vaikka Waldo mitä väittäis.

Meillä ei ollu kameraa mukana, kun mamman selkä ei taivu kyykkimään kuvanottoo varten. Muutenkin sitä kamaa on mukana, on piippilelu, pilli, namipussi, sieniveitti, sienipussukka, nenäliinat, ajokortti (mamin)  ja vaikka mitä! Auton avaimetkin pitäis johonkin tunkee, mä en ainakaan haluu ettii niitä mistään metästä, jos ne putoo.

Olin sitte hiukka väsy, kun päästiin kotiin ja tän jälkeenkin mä meen jatkaan uniani.

Huomenna on Waltsun mettävuoro ja hyvä niin, en mä joka päivä taitais jaksaakaan. Ja Waldolle terkkui, mä oon sit kaikkee muuta kun nynnerö!