Voi että mä peljästyin tänään! Kaikki oli oikein hyvin, oltiin tehty lenkit ja asettauduttiin iltapäivän viettoon, niin eikös tämä Otso ilmestynyt meidän pihalle! Se olis vielä ollut ihan okei, mutta sitten Jukka-eno otti ja häipyi jonnekin. Voi hyvät hyssykät, kun ajattelin, että ei kai toi mustanokka jää mun riesaks.

Se asettu melkein heti taloks ja alko syödä mamman asparaakkusta. Mokoma. Mäkin tykkäisin siitä, mut heti kielletään, jos koskenkin.

Sit mä vähän uhittelin sille, niin se meni sen puskan taa "piiloon". Sen hännästä näkee, kuin hirvee kunnioitus sillä on mua kohtaan.

Mä oon kunkku kuiteskin ja sain onneks Otson pidettyy aisoissa. Vaiks Aino ja Mamma jotenkin paapo sitä. Se sai villapaidan, kun mami luulee, et se palelee hirveesti. Tos kuvassa se sai sen paidan.

Sit me mentiin ulos ja mä kumosin sen samantien, mut Aino alko joteski suojeleen sitä. Mä en tajuu. Miten siitä ikänä saadaan kunnon mies? Muidut lääppii vaan.

Taas sen häntyli meni ihan kaakkoon ja eikös mami rahdannu sen samantien sisälle.

Sit se onneton hokas, et meil on semmonen pentujen akilitirata. Joo, ja  sinne heti.

Aikas hyvin se siitä meni, mä en enää saa enkä uskalla mennä siitä, kun noi Honkkarin tai minkälie pöydät ei kestä mun touhujani.

Kyllä nauratti, kun se jätti radan kesken!

Mä nousin mun valtaistuimelle ja näytin, et oon kunkku tässä porukassa. Ja jo meni poitsu hiljaseks.

On se aika vitsikäskin joskus. Kun mamma kiljuu "täällä", niin me mennään Ainon kaa istuun mamman eteen ja nyt se pikkujannu on jo hokannut jutun juonen. Se tulee ja istuu kans. Saa namia sitten. Siitä vaan ei oo kuvaa, kun mami ei pysty kiljuun, jakaan namia ja ottaan kuvaa yht'aikaa. Huono siis siinä mielessä, se mamsku. Kyllä mä sitten totuin siihen jotenkin, tässä näkyy, miten me miehet mennään samaan tahtiin. Oikea, vasen, oikea jne.

Lopuks tuli pelastus eli Jukka-eno haki sen pikkumiehen pois. Mut joteski mä luulen, et se tulee toisenkin kerran. Ehkä se on sitten ihan kivaa. En tiä vielä.