Meiän mamma on nyt sitte seonnu lopullisesti!

Se osti taulun (muka lahjaks papille, ite se halus sen).  Kyylllähän sitä tauluja voi ostaa, vaks semmosii, jois on terrierei ja muita kivoi koirii kuvattuna. Mutta että tämä:

(Marjatta Nurmi -09)

Tarviiks mun kertoo enempää? Ei tartte. Toi taulu ei oo se orikinaali kvakvarelli vai mitä ne on, vaan vedos siitä. Jollain on siis toi ihan alkuperäsenä seinällään.

Mulla on semmonen pelko, että mamman sydämessä on tilaa muillekin kun parsoneille. Pitää varmaan ryhdistäytyy ja olla vähän tottelevaisempi, ettei se vaihda meitä kissoihin. Huhhuh!

Muuten me ollaan vaan löhötty, kun on niin vilpostakin. Nyt kyllä mami on lähössä mun kanssa ulos, koska aurinko paistaa. Aino jo käväsikin lenkillä - sitä aina lellitään ja viedään ekaks. Tyhmää touhuu, ihan hyvin mä voisin olla eka.

Mä aina määrään, missä asennossa me nukutaan. Mulla on oma viltti ja Ainuskalla omansa. Mami kun katsoo meiän sohvaa, sitä oikein puistattaa, siellä on vilttiä, rättiä, leluja ja puruluita. Mut elämä on! Kyllä kissakin karvastais, jos ei nyt kauheesti  muuten likastais, väittäisin.

Ja ihan niinku viime vuonnakin mami aikoi ottaa meistä joulukuvan. Se kaivo kaapista semmosen tonttulakin ja yritti asettaa meitä kuvaan. Hahhaah! Onneks me saatiin se piippa irrotettuu siitä pipasta ennenku mitään kuvaa ehti syntyä.

Mä aloittelin sen tuhoamisen ja yhessä viimeisteltiin se homma.

Eli ei tartte kauheesti odotella joulupostii meiltä!