Hahah, nyt mä tiedän, mitä se vysioterapia on! Se on sitä, kun maataan lattialla ja ihmiset paijaa! Kaikille terapiaa - se on ihanaa.

Ekaks mua jännitti ja mä kytsäsin ne tilat tosi tarkkaan. Sain kulkee vapaana siellä, mikä vähän autto, etten jänskännyt kauheesti. Siellä oli vettä yhessä altaassa ja mä oisin ollut siitä kiinnostunu, mut ei ollu kuulemma oikee hetki sitä varten.

Se kiva tytsy (mami sano, ettei sitä saa sanoo tädiks, kun se ei oo yhtään tädin ikänen) hiplas mua ja achh, että osas tehdä hyvää! Namiakin tuli ihan kivasti (oispa Aino tienny!). Sit mut taas pakattiin siihen hevosenloimeen (BOT, latojan huom.) ja vietiin kotiin.

Nyt ollaan sitten tässä mallissa ja jännätään, miltä huomenna tuntuu. Tosi hellää se hoito oli, et kyl mä ihmettelen, jos johonki sattuu. Mä pääsen ens viikolla taas sinne! Jihuu!

Ennenkuin pääsin tähän vaiheeseen, me jouduttiin poseeraan mammalle. Sille tuli vaan semmonen hetki, että nyt kakarat kuvaan ja sassiin. Sitku mä saan oman passin, tää alakuva tulee siihen (huom! yläkuva ei kuulemma kelpaa).

Sit me oltiin yhdessä ja voitte vaan arvailla, kuka kyylää namia mamman kädestä ja kuka ottaa tän homman tosissaan!

Tossa sen asenne-eron näkee! Isona musta voi tulla vaikka koissujen resitentti tai jotain muuta vakavaa, Ainosta tulee korkeintaan resitentin ruuan esimaistajatar, kun se aina kyylää vaan safkaa! Söpöhän se on, mut ei se ainakaan ajokorttii tai passii saa näillä kuvilla!