lauantai, 7. toukokuu 2011
On se vaan niin tärkeetä, että koirat oppivat uimaan. Mummielestä ainaski. Otsukka oli ollut Littoistenjärven rannalla ja tehnyt miehen teon.
Ensin se oli vuntsinut, että mitä toi on. Sitten se siirty seuraavaan vaiheeseen.
Ja lopuks, eiku veteen!
Hieno jätkä, me tehdään kesällä varmaan hianskoja uimaretkiä yhdessä!
Me olemme tässä ja rakastamme toisiamme.
Minä, Waldo kuvassa oikealla, olen kokeneempi, komeampi ja kaikinpuolin kansainvälisempi sankari tässä yhteisössämme. Vasemmalla on se Ai, ai, ai jaa Aino! En tee itestäni kuitenkaan numeroo, koska kumppanini on kaunis ja herkkä laps. Yritän kohdella sitä herrasmiesmäisesti repimällä sitä niskakarvoista, viemällä siltä kaikki puruluut ja muutenkin tekemällä sen elämän sietämättömäks. Sillä on nimittäin yks heikko kohta, vaikka Ainokaisesta tykkäänkin. Se on mamis ja mammanlikka. Juur kun mä pöllytän sitä pitkin pihaa, tulee mami ja kieltää. Sitten tää tytsy tulee huomaamatta, vetää mut yhdestä jalasta nurin ja antaa turpiin. Puuttuuko mami asiaan? Ei.
Meidän touhuja voi ajoittain seurata täällä mun ylläpitämässä plokissa.
Kommentit